Puheenjohtajan terveisiä

Puheenjohtajan tervehdys 25.3.2020

On ilo ottaa vastaan pesti Suomen Sommelierit ry:n puheenjohtajana yhdistyksessä, jossa on vahva tekemisen meininki, lukuisia henkilö- ja yritysjäseniä sekä paljon aktiivisia ja toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä. On myös hienoa, että olemme löytäneet vuosien haikailun jälkeen oman fyysisen tilamme, joka antaa toiminnan kehittämiselle uusia mahdollisuuksia.

Omalla puheenjohtajakaudellani haluan johdatella yhdistystä tukemaan ja kehittämään entistä enemmän viinialan ammattilaisten ammattitaitoa ja osaamista. Pyrkimykseni on, että yhdistyksen toiminta muotoutuu mahdollisimman hyödylliseksi kaikille viinialan ammattilaisille Suomessa, ja tarjoaa mahdollisuuden paitsi verkostoitumiseen, myös oman tekemisen parantamiseen ja uuden oppimiseen. Näihin tavoitteisiin päästäksemme olemme suunnitelleet useita erilaisia koulutuksia ja tapahtumia vuoden varrelle, ja otamme mielellämme vastaan ideoita erilaisista teemoista ja kokonaisuuksista, joita haluaisitte yhdistyksen toiminnan sisältävän.

Olemme äärimmäisen kiitollisia yritysjäsenyyksistä, joiden myötä voimme tarjota sisältöä ja tapahtumia niin ammattilais- kuin kannatusjäsenillemme. Myös näihin tapahtumiin liittyen voitte lähestyä meitä toiveidenne kanssa.

Vahvat sidoksemme kansainväliseen sommelieryhdistykseen ASI:in jatkuvat nykyisen varapuheenjohtajamme Samuil Angelovin istuessa ASI:n tämänhetkisessä hallituksessa, ja pyrkimyksemme onkin lisätä Suomen merkittävyyttä myös kansainvälisissä sommelierpiireissä.

Viinintäyteistä ja herkullista kevättä kaikille!

Heidi Mäkinen MW
Suomen Sommelierit ry:n puheenjohtaja