Suomen paras sommelier 2024 on Dmitrii Frolov
16.4.2024Dmitrii Frolov helsinkiläisestä Olo Collection -ravintolaketjusta voitti Best Sommelier of Finland 2024 -kilpailun maanantaina 15. huhtikuuta Glo Hotel Artissa Helsingissä. Toiseksi kilpailussa sijoittui Aino Tuomikoski helsinkiläisestä Baskeri & Basso Bistrosta ja kolmanneksi Huy Tran helsinkiläisestä Ravintola Brondasta.
Lisäksi Viron sommelieryhdistyksen Mikk Parre kilpaili näytösluontoisesti Suomen osallistujien kanssa, sillä tämän vuoden kilpailu oli ystävyyskilpailu Viron sommelieryhdistyksen kanssa.
Finaalikilpailussa kilpailijat suorittivat kukin vuorollaan aikarajoitteisia tehtäviä, joihin kuuluivat muun muassa oluen oikeaoppinen tarjoilu, virheellisten tietojen tunnistaminen viinilistalta, viinien aistinvarainen tunnistaminen, erilaisten viinien ja ruokien yhdistäminen sekä viinin dekantointi eli ilmaaminen.
”Olen tyytyväinen omaan kilpailusuoritukseeni, se sujui oikein hyvin. Tehtävät olivat työlleni tyypillisiä ja samalla riittävän erilaisia. Aikaraja asettaa eniten haasteita kilpailun läpiviennissä”, kertoo Frolov.
Suomen mestaruuden jälkeen Frolovin seuraava kilpailu on Euroopan mestaruuskilpailu syksyllä Belgradissa Serbiassa.
”EM-kisoja varten haluaisin treenata yhdessä pienen sommelierryhmän kanssa, voisimme tehdä yhteistyötä esimerkiksi Viron sommelieryhdistyksen kanssa”, suunnittelee Frolov.
Frolov ja toiseksi SM-kilpailussa sijoittunut Tuomikoski edustavat Suomea myös Best Sommelier of Nordics -kilpailussa Norjassa.
Tuomariston puheenjohtaja, Viron sommelieryhdistyksen puheenjohtaja Kristjan Markii piti kilpailun tasoa hyvänä, vaikka tehtävät olivatkin haastavia.
”Suomella on tällä hetkellä useita hyviä nuoria sommeliereja”, kiittelee Markii.
”Dmitrii Frolov oli omassa kilpailusuorituksessaan johdonmukainen, hänellä oli miellyttävä asiakaspalveluasenne ja hän tunsi tehtävissä vaaditut faktat hyvin.”
Kilpailun tuomaristossa toimivat Markiin lisäksi sommelier Taneli Lehtonen, sommelier Antero Niemiaho, sommelier Kirsi Seppänen ja Heidi Mäkinen MW.
Lisätiedot: Best Sommelier of Finland 2024 Dmitri Frolov, frolover@inbox.ru, 045 1595984
Valokuvat: Teemu Reunila
Suomen Sommelierit ry kehittää ja ylläpitää sommelierien taitoja ja tietoja sekä nostaa esiin viinitarjoiluun liittyvää osaamista Suomessa kohti kansainvälisesti kilpailukykyistä tasoa.