Tanskan Jonathan Gouveia on Pohjoismaiden paras sommelier 2023
9.10.2023Tanskan Jonathan Gouveia voitti sommelierien Pohjoismaiden mestaruuden sunnuntaina 8. lokakuuta Helsingissä Glo Hotel Artissa järjestetyssä Best Sommelier of The Nordics 2023 -kilpailussa. Gouveia toimii sommelierina Michelin-tähdelllä palkitussa Ravintola Formel B:ssä Kööpenhaminan Frederiksbergissä.
”Keskityin kilpailussa tekemään omaa suoritustani mahdollisimman hyvin. Tehtävät sujuivat mielestäni mallikkaasti ja niitä oli mukava tehdä. Sokkotasting oli haastavin osuus, kuten kilpailuissa yleensäkin”, kertoi Gouveia kilpailun jälkeen.
Seuraavaksi Gouveia keskittyy saamaan Master Sommelier -opintonsa valmiiksi.
Toiseksi finaalikilpailussa sijoittui Nikolai Haram Svorte Norjasta ja kolmanneksi Emma Ziemann Ruotsista.
Kilpailun tuomaristossa toiminut Norjan sommelieryhdistyksen puheenjohtaja Liora Levi totesi kilpailun olleen hyvin tasaväkinen ja kilpailijoiden osoittaneen tehtävissä erittäin korkeaa tietotasoa.
”Jokaisella kilpailijalla oli omat vahvuutensa käytännön tehtävien suorittamisessa. Teoriaosuus on aina haastava, niin myös tällä kertaa”, Levi kertoi.
Kilpailijat suorittivat ravintolan asiakaspalvelutilanteista tuttuja tehtäviä kuten Dry Martini -cocktailin valmistaminen, viinien oikeaoppinen tarjoilu, sopivien ruokalajien suosittelu viineille sekä viinien ja väkevien juomien aistinvarainen tunnistaminen.
Vuosittain järjestettävään kisaan osallistui kunkin Pohjoismaan kaksi parasta sommelieria. Suomea semifinaalissa edustivat Best Sommelier of Finland 2023 -voittaja Antero Niemiaho Ravintola Vinkkelistä sekä SM-kisoissa toiseksi sijoittunut Dmitrii Frolov Ravintola Emosta.
Kilpailun pohjoismaisessa tuomaristossa toimivat Janni Dahl, Alba Hough, Christian Thorsholt Jacobsen, Liora Levi ja Heidi Mäkinen MW.
Sommelierien PM-kilpailun tarkoituksena on paitsi kehittää sommelierien taitoja ja tietoja viineistä ja juomakulttuurista, myös lisätä sommelierin ammatin tunnettuutta. Lisäksi kilpailu vahvistaa pohjoismaista yhteistyötä viini- ja ruokakulttuurin parissa.
Tämän vuoden kilpailua ovat olleet tukemassa Ainoa Winery, Coravin, Decanter, Euroresta Oy / Casa Ravintolat Oy, Inter Beaujolais, La Rioja Alta, Temptech, Austrian Wine ja Olvi.
Lisätiedot
- Jonathan Gouveia, Head Sommelier of Restaurant Formel B, instagram.com/jonathanpgouveia
- Heidi Mäkinen, Suomen Sommelierit ry:n puheenjohtaja, puh. 044 360 6570
Valokuva: Teemu Reunila