Tanskan Toke Fiedler Terkildsen on sommelierien Pohjoismaiden mestari 2026, Suomen Dmitrii Frolov sijoittui toiseksi
21.9.2026
Tanskan Toke Fiedler Terkildsen voitti sommelierien Pohjoismaiden mestaruuden sunnuntaina 20. syyskuuta Reykjavikissa järjestetyssä Best Sommelier of The Nordics 2026 -kilpailussa. Terkildsen toimii sommelierina kahdella Michelin-tähdellä palkitussa Ravintola AOC:ssa Kööpenhaminassa. 24-vuotias Terkildsen voitti Tanskan sommeliermestaruuden elokuussa.
Tasaväkisessä finaalissa toiseksi sijoittui Suomen Dmitrii Frolov ja kolmanneksi Islannin Manuel Schembri.
Finaalissa kilpailijat suorittivat ravintolatyöhön kuuluvia tyypillisiä tehtäviä kuten aperitiivien tarjoilu, ruoka-annosten suosittelu nimetyille viineille, punaviinin dekantointi ja tarjoilu sekä erilaisten juomien aistinvarainen tunnistaminen.
Pohjoismaiden toiseksi parhaaksi sommelieriksi sijoittunut Frolov oli tyytyväinen omaan kisasuoritukseensa. ”Kilpailu kokonaisuutena sujui hyvin ja nautin kilpailemisesta tänään. Juomien aistinvarainen tunnistaminen onnistui erityisen hyvin. Juomien ja ruokien yhdistämistä voisin ehkä vielä treenata lisää.”
Helsinkiläisessä Ravintola Brasassa työskentelevä Frolov on voittanut Best Sommelier of Finland -kilpailun kolmesti ja edustaa Suomea myös 11.-17. lokakuuta Portugalin Lissabonissa järjestettävässä ASI Best Sommelier of The World -kilpailussa.
”Treenaan Lissabonin MM-kisoihin nämä viimeiset viikot päivittäin, sekä teoriaa että käytännön harjoituksia. Saan harjoitteluun hyvää apua myös sommelierkollegoiltani.”
Frolovin lisäksi Suomea Islannin kisamatkan semifinaalissa edusti helsinkiläisessä Ravintola Nollassa sommelierina työskentelevä Natalie Hayashi.
Sommelierien Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestetään vuorotellen eri maissa. Kilpailun järjestäjänä toimi tänä vuonna Islannin sommelieryhdistys Icelandic Sommelier Association (Vínþjónasamtök Íslands).
Lisätiedot: Dmitrii Frolov, frolover(a)inbox.ru, 045 1595984.
Dmitriin kisakommentit Instagramissa
Kuvat: Elina Turunen
Suomen Sommelierit ry kehittää ja ylläpitää sommelierien taitoja ja tietoja sekä nostaa esiin viinitarjoiluun liittyvää osaamista Suomessa kohti kansainvälisesti kilpailukykyistä tasoa. Suomen Sommelierit ry on kansainvälisen Association de la Sommellerie Internationale -yhdistyksen jäsen.
