Lokakuun 2023 sommelier on Joonas Heino

Sommelier Joonas Heino

Kuka olet ja missä työskentelet?

Mä olen Joonas Heino, Vuoden Tarjoilija vuosimallia 2022 ja työskentelen nykyään Helsingissä Dylan Marmoripihalla lounaiden parissa.

Vuosien saatossa olen kiertänyt pääasiassa fine dining -paikkoja, niin Olosta Emoon kuin Askista Finnjävelin Salonkiin. Paljon erilaista ehtinyt siis vuosien aikana näkemään ja kokemaan.

Miten sinusta tuli sommelier? Miten päädyit alalle?

En lähtisi kutsumaan itseäni sommelieriksi, sillä kyseistä työtä en ole koskaan tehnyt, enkä myöskään ole koulutusta kyseiseen pestiin koskaan hakenut. Enemmänkin viineistä kiinnostunut hovimestari olisi täsmällisempi kuvaus.

Alalle päädyin aikoinaan kotitalousopettajani toimesta. Kyseinen opettaja oli sitä mieltä, että en koskaan pääsisi sisään yhteenkään ravintolakouluun ja itsepäisenä nuorena miehenä piti sitten näyttää hänelle, että kyllä minusta on ravintola-alalle. Tosin annettakoon hänelle piste siitä, että en koskaan päätynyt keittiömestariksi niin kuin silloin uhosin.

Kerro jokin mieleen jäänyt asiakaspalvelukokemus urasi varrelta!

Vuosien varrelle on mahtunut suunnaton määrä mieleenpainuvia kokemuksia asiakaspalvelun parissa, niin oman suosikkimuusikkoni palvelemisesta hänen juuri mentyä naimisiin aina asiakkaan kysymyksiin kahden viinin erosta laseissa ollessa toisessa valkoviiniä ja toisessa punaviiniä.

Kenet viinintekijän haluaisit tavata oppiaksesi lisää viineistä ja niiden valmistuksesta?

Viinintekijöistä olen aina halunnut päästä tapaamaan Elena Walchin, jonka viineihin, etenkin Beyond the Cloudsiin ihastuin aikoinani suuresti. Arvostan myös Elenan huikeaa tarinaa ja tarmoa tehdä omaansa – häneltä haluaisin oppia enemmän.

Kerro kolme omaa suosikkiasi syksyisistä ruoan ja viinin yhdistelmistä

Näin syksyn tullen sieniruoat, etenkin keittomuodossa, ovat vahvasti mieleeni ja olen vasta viime aikoina viehättynyt kanttarellikeitto ja kuiva sherry -yhdistelmästä.

Syksyyni kuuluu vahvasti myös ystäväni metsästysseuran kaataman peuran nauttiminen juhlissa, jonka kera tuppaamme useinkin nauttimaan rotevia espanjalaisia viinejä, kuten tällä kertaa vuorossa olevan Ontañón Gran Reserva 2011.

Ja jatkuva vuodesta toiseen oleva kestosuosikkini ympärivuoden on Roquefort-henkisten juustojen nauttiminen Juran alueen viskien kera. En koskaan uskonut, että yhdistelmä toimisi, mutta kiitos tästäkin kokeilusta kuuluu Juran alueen viskin tuottajille, jotka tämän yhdistelmän minulle messuilla opettivat.

Mikä on suosikkicocktailisi ja miksi?

Tämänhetkinen (ja jo tovin ajan ollut) suosikkicocktailini on Old Fashioned. Pidän kyseisestä juomasta sen yksinkertaisuuden sekä helppouden takia. Ei ole sellaista hetkeä, johon kyseinen cocktail ei sopisi.