Syyskuun 2020 sommelier on Katariina Heikkinen

Sommelier Katariina Heikkinen

Kuka olet ja missä työskentelet?

Olen Katariina Heikkinen – paremmin tottelen nimeä Kata – ja työskentelen hovimestarina ja sommelierina Vaasassa Restaurant HEJMissä.

Miten sinusta tuli sommelier? Miten päädyit alalle?

Olen jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut ruoasta ja ruoanlaitosta, vaikka moni ehkä lapsuuden nirsouteni takia ei sitä olisi uskonutkaan. Jo yläasteella tiesin, että tuleva ammattini liittyy jotenkin ruokaan. Tuolloin vielä ajattelin, että työ löytyisi keittiön puolelta. Lukion jälkeen päätin hakea Vaasan ammattikorkeakouluun restonomilinjalle, vaikken lainkaan tiennyt, minkälaista työtä kyseisen koulutuksen myötä lopulta voi ja pääsee tekemään. Opettajammekaan ei sitä oikein osannut meille kertoa.

Ensimmäisestä harjoittelupaikasta tuli ensimmäinen täysipäiväinen palkkatyöni alalla, ja huomasin nauttivani niin keittiötyöstä kuin asiakkaiden kanssa olemisesta. Siitä syttyi palo asiakaspalveluun. Myöhemmin päädyin tarjoilijaksi kellariravintola Gustav Wasaan, missä viinikärpänen pääsi puraisemaan toden teolla. Siellä pääsin leikittelemään maistelumenuiden ja viinipakettien kanssa, ja samanaikaisesti opiskelin vapaa-ajalla viineistä tiedon kartuttamiseksi. Innostus johti lopulta viinimestariopintoihin Turun ammatti-instituutissa muutama vuosi sitten.

Viime vuoden lokakuussa pääsin uuteen kotiin muutama kuukausi aiemmin avattuun Restaurant HEJMiin Vaasan Kalarantaan.

Kerro kolme omaa suosikkiasi syksyn sesonkiin sopivista ruoan ja viinin yhdistelmistä!

Syksy on ihanaa aikaa Suomen ruokasesongissa: on riistaa, juureksia, sieniä, omenoita ja marjoja.

Pimenevään viileään syysiltaan sopii loistavasti poronfile, joka tarjoillaan ihanan yrttisen ja valkosipulisen perunakakun ja punaviinikastikkeen kera. Kyytipojaksi täyteläista Prioratin punaviiniä, mieluiten Garnacha ja Cariñena -lajikkeista tehtyä. Viinin mehukas marjaisuus toimii pehmeän tärkkelyspitoisen perunan kanssa, ja viinin tanniinisuus puree mukavasti täydellisen mediumiksi paistetun poronfileeseen.

Toinen suosikkini on sienet. Siitäkin huolimatta, että lapsena jopa herkkusienet saivat kyytiä pizzani päältä. Itse kerätyistä sienistä, mieluiten kantarelleista tehty, pekonilla, sipulilla ja timjamilla höystetty piirakka kuuluu ehdottomasti syksyyn. Sen kanssa nautin mieluusti saksalaista, kuivaa Spätburgunder roseeta. Viinin miellyttävä marjaisuus nostaa hienosti esiin sienten ja pekonin aromeja, ja raikas hapokkuus leikkaa juuston ja kerman tuomaa rasvaisuutta.

Yksi ehdottomista suosikeistani on maa-artisokka, jonka sesonki alkaa loppusyksystä. Se toimii missä muodossa vaan. Olen erittäin perso makealle ja kun nämä kaksi yhdistää, saadaan herkullinen jälkiruoka. Karamellisoitua maa-artisokkajäätelöä, haudutettua päärynää, rapeaa maa-artisokka sipsiä ja ihanan makeaa Moscatel Sherryä, toimii kuin junan vessa! Viinin hennon paahteiset aromit nostavat jäätelön karamellisuuden ja makeuden esiin upealla tavalla.

Mitkä ovat mielestäsi kiinnostavimpia viini- ja cocktailtrendejä tällä hetkellä ja miksi?

On ollut mielenkiintoista seurata (vanhojen) uusien, ennalta vähemmän tunnettujen viinialueiden nousua maailman viinikartalle. Myös vanhojen, uudelleen elvytettyjen rypälelajikkeiden uudelleentuleminen on kiinnostava trendi.

Cocktaileissa mielenkiintoista kehitystä on ollut hävikkiajattelussa, mikä juontuu kasvavasta ympäristötietoisuudesta ja eettisen ajattelun kasvusta. Kuluttajien kasvava tietoisuus näissä asioissa vaikuttaa suuresti siihen, mihin suuntaan mennään. Monet ravintolat pyrkivät nykyään pienemmän hävikin ajatteluun tai jopa nollahävikkiin. Tämä on mielestäni erittäin positiivinen trendi, koska hävikin myötä niin raaka-aineita kuin rahaakin menee hukkaan.

Jos voisit juoda vain yhtä viiniä loppuelämäsi ajan, mikä se olisi ja miksi?

Vaikein kysymys kaikista! Viinivalintaan vaikuttaa aina tilanne, ruoka ja seura. Jos on välttämättä pakko valita yksi, olisi se varmasti kuohuviini. Samppanja tai pidempään kypsytetty laadukas corpinnat ovat ehdottomasti mieleeni. Ne sopivat loistavasti juhlahetkeen kuin tavalliseen tiistai-iltaankin.